Eletään, ystävät!

Meillä on elämässämme arkea ja juhlaa.

Vai tulisiko niitä edes erotella?

Toisaalta on ihanaa, että juhla hetki saa tuntua hieman erilaiselta kuin se mitä arjeksi kutsumme.

Mieheni täytti tänään vuosia. Juhlimme tätä viikonloppuna kahdestaan, vein hänet yllätysmatkalle. Saimme nauttia auringonpaisteesta, hyvästä ruoasta, tienpäällä olosta ja toistemme seurasta.

Tänään

meillä oli kotona extempore yllätysjuhlat ja hyvin sekalainen seurakunta oli koolla.

Mieheni, minun ja koiramme lisäksi meitä oli koolla ystävä pariskunta Virpi ja Simon joiden kanssa usein tapaamme ja touhuamme jotain yhteistä. Paikalle saapui myös ystävä Saija, vanhimman tyttäreni opiskeluajan ”emo” ja opettaja. Osa meistä tapasi toisensa tänään ensimmäistä kertaa.

Kuva : Simon

Pöytä

notkui herkkuja. Tarjolla oli kylmäsavulohipastaa, juhlajuomaa, pullaa ja juuri eräältä ystävältäni saaman reseptin mukaan leipomaani suussa sulavaa suklaakakkua kahvin kera. Juhlapuheita ei pidetty. Sitäkin enemmän puhetta syntyi elämästä.

Kuva : Simon

Puhetta syntyi

parisuhteesta ja sen oivaltamisesta, miten asioiden tuleekin olla. Lapsista. Työstä. Opiskelusta. Elämästä yleensä.

Ajatus

jonka ystävä toi pöytään, herätti ajattelemisen aihetta. Ajatus siitä, miten jokaisen sanan tulisi kulkea kolmen eri portin läpi ennen kuin mitään lausutaan ääneen. Ensin kysytään onko se totta? Seuraavalla portilla kysytään onko se tarpeellista? Ja kolmannella kysytään onko se ystävällistä?

Siistiä

ei kotona ollut, kun juhlaväki kokoontui koolle. Sitäkin siistimpää oli kohdata ihmiset aidosti sotkusta piittaamatta.

Väärin päin

vai sittenkin oikein? Yleensä haluan siivota ensin ennen kuin vieraat tulevat kotiini. Etenkin, jos joku tulee ekaa kertaa ovestamme sisään. Tein ruoan. Nautin hetkestä. Oli sotkuista, kuten jo mainitsin. Osa ystävistä lähti, osa oli vielä paikalla, kun aloin pyörittää pyykkirumbaa. Miehet jatkoivat keskustelua pöydän ääressä. Me pyykkimuijat paransimme maailmaa, kun pyykkikone jyskytti vieressä.

Siivosin

kun vieraat olivat lähteneet. Pyykkikoneellisia pyörähti sen seitsemän koneellista. Tiskikone lauloi kolmasti. Imuroin. Luuttusin. Vaihdoin lakanat. Tein kaiken väärin päin kuin mihin aiemmin olen tottunut. Luulen, että tämä meni sittenkin oikein. Juuri näin pitikin olla. Nautin elämästä. Tässä ja nyt. Ystävistä. Aidoista kohtaamisista.

Kuolema

tuli tänään lähelle, kahden ihmisen viestissä, siivoukseni lomassa. Ystävä lähestyi pyynnöllä, että perhettä, jossa oli tulossa rippijuhlat oli kuollut hiljan vauva eikä äiti kykene järjestämään juhlia. Eräs kirjoitti aiheesta naamakirjaan tähän tapaan: ”Mies parhaassa iässä lähti odottamatta. Ystävä jatkoi kirjoitustaan, että kuolema voi olla ennenaikainen ja niin sanotusti turha. Parasta mitä voimme tehdä on pyrkiä huolehtimaan, että sitä edeltävä elämä ei ole. Eletään, ystävät!”

Lakkaa säästelemästä parasta astiaasi erikoisjuhliin.

Lakkaa säästämästä rakkauttasi.

Jokainen päivä jonka olet täällä on juhlapäivä.

Jokainen minuutti, jokainen henkäys on lahja.

Ala elää nyt!

Mary Morrissey